Hae tästä blogista

11.3.2016

Scofieldin kaivosonnettomuudessa myös päntäneläisiä


Scofieldin kaivosonnettomuudessa myös päntäneläisiä

Tuomo Tuuri


Yhdysvalloissa Utahin osavaltiossa Scofieldin kaupungissa tapahtui 1.5.1900 Winter Quartersin hiilikaivoksessa räjähdys, jonka seurauksena kuoli 200 kaivosmiestä, joista 61 oli amerikansuomalaisia. Turma oli aikoinaan Yhdysvaltojen pahin ja nykyään viidenneksi eniten kuolonuhreja vaatinut kaivosonnettomuus. Kaiken kaikkiaan kaivoksessa oli onnettomuuden sattuessa 303 kaivosmiestä. Turmasta jäi 107 leskeä ja 268 isätöntä lasta. Onnettomuus johti seuraavana vuonna lakkoon ja vaatimuksiin paremmasta kaivosturvallisuudesta ja työntekijäin kohtelusta.

Onnettomuus tapahtui noin 10.25 aamupäivällä. The State Mine Inspectorin (Valtion Kaivostarkastaja) raportin mukaan iso ruutiräjäytys kaivoksen kuilussa numero 4 sai aikaan hiilipölyräjähdyksen. Se levisi koko osastoon, surmasi osan kaivosmiehistä sekä rikkoi ilmanvaihdossa käytetyn tuulettimen. 4-kuiluun yhteydessä olleen 1-kuilun tuuletin jatkoi kuitenkin toimimistaan ja imaisi rajähdyksessä syntyneen myrkyllisen hiilimonoksidin eli häkäkaasun. Suurin osa onnettomuudessa kuolleista oli 1-kuilun työntekijöitä, jotka menehtyivät häkämyrkytykseen. Osa kaivosmiehistä sai surmansa niin nopeasti, että he olivat kuolleet työvälineet käsissään. Amerikkalaisissa lehdissä syytettiin suomalaisiakin räjähdyksen aiheuttamisesta, mutta toisaalta kuivassa kaivoksessa olivat kaivosmiehet todenneet jo aikaisemmin runsaasti hiilipölyä, joka on altista räjähtämään, kun hiilen irroitusräjäytyksiä tehdään.

Onnettomuuden uhrit haudattiin 5. toukokuuta. Heille järjestettiin kaksi erillistä siunaustilaisuutta, suomalaisille uhreille luterilainen ja muille mormonismin mukainen. Pahiten onnettomuus koetteli Vetelistä lähtöisin ollutta Abraham ja Kaisa Luoman perhettä. He menettivät tragediassa kuusi poikaansa, kaksi lastenlastaan sekä tyttärensä puolison.

Kauhajoelta lähtöisin kyseisessä onnettomuudessa saivat surmansa:
  • Uuron talollinen Juho Herman Kaaponpoika (Johan Herman Gabrielsson) Uusi-Tarkka (s.12.12.1859), isä Kaapo Juhonpoika (Gabriel Johansson), äiti Mina Hermannintr (Mina Hermansdr). Amerikassa käytetty nimi tulee ilmeisemmin isän nimestä Kaapo, John Karlson (Juho Kaaponpoika, Johan Gabrielsson)
  • Tarkan entinen torppari Niklas Juhonp Walkamaa (s. 17.4.1874 Isojoki) (rk 65/1891), isä Johan Lahti (s. 1835 Honkajoki), äiti Anna Lisa Johansdr (s. 1837)
  • Käyrän entinen renki Kristian Lakso (s. 9.11.1875), isä Kaapo (Turjan torpparin poika Gabriel Isaksson Perälä (Weiberg)), äiti Helena (rk 32/1875 >1248/1894 >1258/1894). Lakso oli Yli-Käyrän torppa.
Isojoelta olivat lähtöisin seuraavat onnettomuudessa menehtyneet:
  • Vihtori Matinpoika Jättilä (Victor Ojan) (s. 23.12.1854), vaimo Sofia Jaakontr Perä s. Karijoella
  • Jaakko Leander Jättilä (Leander Ojan) (s.30.7.1883), edellisen poika

Karijoelta turmassa menehtyi kolme henkilöä Isak Viktor Valentininpoika Ahola, Kalle Konstantin Nikolainpoika (Nilsinpoika) Kienokoski ja Rikhard Stanislaus Rönnbäck. Suomalainen pappi Aleksanteri Granholm suoritti näiden hautauksen 5.5.1900 Scofieldin hautausmaahan ja lähetti oheisena olevan hautaustodistuksen Karijoelle. Hautaustodistuksessa mainittiin, että suomalaisia oli 59, mutta myöhempien tietojen mukaan heitä oli siis 61.

  • Isak Viktor Valentininpoika Ahola (s. 8.9.1875), isä: Isak Valentin Isakinp (s. 1842 Jalasjärvi), äiti: Wilhelmina Hermannintr (s. 1848). 
  • Kalle Konstantin Nikolainpoika (Nilsinpoika?) Kienokoski (s. 17.4.1872) (Charles Koski), isä: Nils Matinpoika Kienokoski (s. 1846), äiti: Greta Sofia Erikintr (s.1850). (rk 364/1876)
  • Rikhard Stanislaus Matinpoika Rönnbäck (s. 7.5.1866 Teuva) , isä: Matti Nygård (s. 28.10.1835 Teuva) äidin edellisestä avioliitosta, äiti: Liisa Juhontr Filppula (s. 6.8.1838 Teuva) (rk 67/1877, rk 74/1887, rk 120/1897)
Kuva hautaustapahtumasta

Kaikki uhrien nimet ja heistä kerätyt tiedot on nähtävissä netissä osoitteessa:
http://www.carbon-utgenweb.com/miners.html

LÄHTEET:
Wikipedia
Asiakirjan kuva Esa Tuuri
Kirkonkirjat 
SSHY arkistot, NARC arkistot
http://www.carbon-utgenweb.com/miners.html  
Kathy Hamaker
Pesänjakoasiakirja Olli Tuuri



Suunnitteilla oleva muistomerkki

Esimerkki hautakivestä

Kristian Lakson pesän jako

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti