Hae tästä blogista

16.3.2014

Titanicin päntäneläiset

Titanicin päntäneläiset
Tuomo Tuuri



Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä kun White Star Linesin ylpeys RMS TITANIC koki neitsytmatkallaan kohtalonsa 15. huhtikuuta 1912 Pohjois-Atlantilla. Laivan yli 2200:sta matkustajasta ja miehistön jäsenestä vain 706 säilyi hengissä.

Asiakirjojen mukaan Titanicilla matkusti 63 suomalaista, joista 20 selvisi hengissä. Eteläpohjalaisia oli yhteensä 17: Vaasan/Munsalan seudulta 5, Kauhajoelta 4, Jalasjärveltä 1 ja Ylihärmästä 7. Näistä 17:sta vain kolme pelastui, kaksi munsalalaista ja Hedvig Turkula Jalasjärveltä. Ylihärmästä oli kuusihenkinen Panulan perhe ja heidän lastenhoitajansa Sanni Riihivuori muuttamassa Pennsylvanian Coal Centeriin, jossa perheen isä oli työssä. He kaikki menehtyivät. Silminnäkijän kertomuksen mukaan Maria Panula olisi päässyt kahden nuorimman lapsensa kanssa yhteen pelastusveneistä, mutta hän ei lähtenyt laivasta, kun vanhemmat lapset pyysivät: "Äiti, kuollaan kaikki yhdessä."

Kauhajokelaiset Matti Aleksanteri Mäenpää, Nikolai Erland Kallio, Matti Rintamäki  ja Iisakki Ranta-Nirva (Äijö Nirva) olivat kaikki matkakumppaneina matkalla Sudburyyn Ontarioon Kanadaan ja astuivat Titaniciin 3. luokan matkustajina Southamptonissa Englannissa, jonne olivat tulleet Suomesta Hangosta. He olivat kaikki Päntäneeltä.

Matti Rintamäki, 35, (s. 4.2.1877) oli Päntäneeltä Korpi-Kyynyn talosta ja hänellä oli seitsemän lasta vaimonsa Maria Sofian (s. 15.7.1879) kanssa. Matin vanhemmat olivat talollinen Matti Juhananpoika (s. 19.6.1844) ja vaimonsa Kaisa Sofia Henrikintytär (s. 3.2.1841) ja hänellä oli 7 sisarusta, Sanna Kaisa, Maria Elisa, Johan Nestori, Herman, Alina Sofia, Elisa Aurora ja Adolfina, joista Alina ja Elisa kuolivat nuorena. Matin ruumista ei koskaan löydetty. Myöhemmin hänen vaimonsa nosti korkeimmassa oikeudessa kanteen The Oceanic Steam Navigation Companya (White Star Line) vastaan taposta ja hautaamatta jättämisestä saaden 375 punnan korvauksen. Matti oli perheen ainoa ylläpitäjä ja ansaitsi vaimonsa mukaan 1500 Fmk ($287/£59 3s) vuodessa. Matti oli maksanut lipustaan 336 Fmk ($64/£13 5s) sisältäen junalipun Sudburyyn.

Matti Mäenpää, 22, (s. 7.10.1889) oli myös ostanut lipun Sudburyyn. Matin sukulaiset saivat £50 korvauksen. Hänenkään ruumistaan ei koskaan löydetty. Matin isä oli Päntäneellä Halkolan torppari Wilhelm Hiskiaanpoika Mäenpää (s. 30.4.1862) ja äiti Adolfiina Enokintytär (s. 2.5.1864, vihitty 16.11.1884). Perheeseen syntyi 9 lasta. Matin kummit olivat Rahkolan torppari Isak Hakamäki ja vaimo Albertina. Hänet kastoi J Korpinen Äijälässä.

Nikolai Kallio, 17, (s. 18.12.1894). Nikolain vanhemmat  olivat Päntäneellä Kyynyn torppari Erland Anton Erkinpoika Kallio (s. 29.9.1871) ja vaimonsa Aurora Amandantytär (s. 17.1.1872). Kummeina olivat talollinen Akseli Kyyny ja vaimo Hilda Maria, kastoi Edv Lybeck. Perheeseen syntyi 7 lasta (1896-1901), joista 5 kuoli lapsena. Nikolain sukulaiset saivat £50 korvauksen, ruumista ei löydetty.

Iisakki Ranta-Nirva (Äijö Nirva), 41, (s. 24.12.1870) oli talollinen ja oli myynyt tilansa tarkoituksena muuttaa Sudburyyn ja oli jo kolmatta kertaa menossa Amerikkaan. Hänen vanhempansa olivat Rinta-Äijön talollinen Antti Samuelinpoika (s. 27.11.1843) ja vaimonsa Hedvig Wilhelmina Isakintytär (s. 28.12.1843 Kurikassa). Iisakilla oli vaimonsa Maija-Liisa Salomonintyttären kanssa viisi lasta: Sigrid Maria, Jaakko Salomon, Hilda Justiina, Feeliks Antero ja Viljo Iisakki. Iisakin vaimo sai £250 korvauksen. Ruumista ei koskaan löytynyt. Iisakki liittyy allekirjoittaneeseen siten, että hän ja vaimonsa olivat isäni Laurin (s.1910) kummeja. Isäni tästä joskus puhui.

Iisakki Antinpoika Ranta-Nirva (ent. Äijö). Kuva Kristiina Kanervan arkisto

Tuomo Tuuri
2.4.2012

Viitteet:
Kirkonkirjat
Wikipedia

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kiinnollisesta tiedosta, olen ollut kauan utelias oman paappani Iisakki Ranta-Nirvan kohtalosta ja kiitos kuvasta! Minulla on ainoastaan Iisakin ja Maija-Liisan vihkiäiskuva. Isäni Viljo Rant-Nirva muutti lapsena Kaskisiin äitinsä kanssa ja en koskaan tullut kysyttyä miksi ne muuttivat sinne!? Terveisin Raili Bäckström

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomo Tuuri vastaa: Kiitos kommentistasi. Hyvä, jos juttu on antanut jotain lisätietoa. Iisakin kuvan sain aikoinaan Kristiina Kanervalta, joka tieto näyttää lähteistä puuttuvan.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia kirjoituksia historiasta. Minunkin isoisäni veli meni Amerikkaan, hänkin oli Kauhajoen Päntäneeltä kotoisin. Nestori niminen, joka oli Vallinkylässä olevan Matts eli Matti Efraiminpojan poika, alunperin Koivuniemi, mutta sittemmin Hautamäki. Nestori muutti Amerikassa nimensä Maki. Hän meni tiettävästi Amerikkaan saman varustamon laivalla kuin Titanic muta selvisi perille ja kirjoitteli sieltä aika ajoin sukulaisillee Karijoelle ja Kauhajoelle, heillä oli iso perhe, ainakin 2 pojista osallistui 2. maailmansotaan Ranskan rintamalla. Matti Efraiminpojasta ei ole paljoa tietoa, vain hänen lapsistaan jonkun verran.

    VastaaPoista