Keturin kestikievari
sodan tapahtumapaikkana 1808
sodan tapahtumapaikkana 1808
Tuomo ja Esa Tuuri
Tänä vuonna tulee 200 vuotta viimeisestä Kauhajoella käydystä taistelusta. Tätä tullaan Kauhajoellakin muistelemaan erilaisin muodoin. Kauhajoella oli monenlaista rauhattomuutta kyseisiin aikoihin. Ne, jotka ovat lukeneet kirjasen ”Kapina Kauhajoella”, ovat saaneet melko hyvän kuvan silloisista tapahtumista. Meitä päntäneläisiä saattaa sivujuonteena kiinnostaa Päntäneen liittyminen kyseisen vuoden tapahtumiin. Päntäneellä oli silloin Keturin kestikievari, jonka taustasta seuraavassa muutama sana Kauhajoen historian (Liisa Ruismäki) mukaan.
Kestikievarilaitos syntyi, kun kruunu vuodesta 1612 lähtien alkoi myöntää verovapauksia ja -helpotuksia sellaisille taloille, jotka suostuivat kuljettamaan matkustajia. Kauhajoen vanhimpana kestikievarina mainitaan jo vuonna 1627 Knuuttilan talo. Varsinaisen majatalon valtakirjan sekä siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet Knuuttila sai vuonna 1641. Oikeuksiin kuului v. 1636 annettujen määräysten mukaan kuuden vuoden vapautus maaveroista sekä yksinoikeus oluen ja viinan myyntiin. Velvollisuuksia taas olivat matkustajien säätynsä mukainen majoittaminen ja kyyditseminen seuraavaan majataloon maksua vastaan.
Kauhajoen kolmas kestikievari perustettiin Keturiin v. 1684. Kun Kristiinan tie valmistui jonkinlaiseen kulkukuntoon, matkustajat alkoivat käyttää Keturia pysähdyspaikkanaan, vaikka se ei virallisesti ollutkaan kestikievari. Talon isäntä valittikin käräjillä, ettei hän saanut tarjoamastaan kestityksestä majataloille kuuluvia vapauksia. Lautakunta puolestaan todisti, että kestikievari oli Päntäneellä hyvin tarpeellinen, ja niin maaherra myönsi Keturille kestikievarin valtakirjan. Keturista oli Karijoen lähimpään majataloon 2 peninkulmaa ja Knuuttilaan 1 peninkulma. Keturi säilyi kestikievarina vuosikymmenestä toiseen, vain isännät vaihtuivat.
Isonvihan aikana miehitysjoukot pitivät huolen, että saivat tarvitsemansa kyydit. Seurauksena oli mm. Keturin polttaminen. Majatalo ei ollut isännälleen mikään kultakaivos, sillä palkkio oli 1770-luvun jälkipuoliskollakin vain 1 riksi 9 killinkiä. Ainut tapa, jolla kievarinpitäjät voivat hankkia ylimääräisiä tuloja, oli krouvin pito, oikeus "myydä viinaa ja olutta cannuttain ja tuopittain, ja ruoca calua cuin hän taita ja woi pitää".
Sotilaskuljetukset ja läpimarssit olivat aikamoinen rasite niin väestölle kuin kestikievareillekin. Suomen sodan aikana keväällä ja kesällä 1808 joutuivat kauhajokelaiset kovimmalle. Tuolloin sotajoukot suorastaan asuivat Kauhajoella ja ottivat mitä tarvitsivat. Sota alkoi 21. helmikuuta 1808. Kevään aikana venäläiset etenivät Etelä-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle. Siikajoen taistelun häviö peräännytti venäläiset Etelä-Pohjanmaalle Kauhajoen ja Alavuden seuduille. Kesän ja syksyn aikana Kauhajoki joutui edestakaisin vaeltavien armeijaosastojen läpikulku- ja kohtauspaikaksi, täällä käytiin viisi taistelua. Kauhajokelaiset talonpojat nousivat itsekin kapinaan venäläisiä vastaan, josta seurasi ankara kosto ja hävitys. Näistä tapahtumista ei tässä yhteydessä sen enempää.
Päntäneeseen liittyy tietenkin eräs Kauhajoen taisteluista, joka käytiin Parjakalla 29.7.1808. Karijoen suunnasta tulleet venäläiset ottivat yhteen Parjakannevalla majuri von Otterin ja everstiluutnantti Eekin johtamien suomalaisten joukkojen kanssa, jotka joutuivat perääntymään menetettyään 46 miestä. Taistelun aikana ja heti sen jälkeen venäläiset polttivat Päntäneellä Salomon ja Anna Kyynyn talot sekä Taneli Mattilan (Vähä-Aro) talon.
Parjakan alueelta on myös olemassa Carpelanin piirtämä kuva päivältä 4.8.1808. Kuva on tehty Kalajoella 15.10.1808 eli runsas pari kuukautta myöhemmin. Sotapäiväkirjan mukaan kyseisenä päivänä kapteeni Gyllenbögel suuntasi Möykyn kautta Nummijärven suuntaan (600 tarkkampujaa ja 3 kanuunaa) ja luutnantti Östbomin miehineen (300) veneillä Nummijärven yli hyökätäkseen venäläisten kuljetusten kimppuun tarkoituksena mahdollisimman suuri vahinko. Illalla tuli käsky Porin rykmentistä ja kapt. Gyllenbögel määrättiin joukkoineen lähtemään välittömästi Vähäkyröön. Aikamäärissä tuntuu olevan pientä ristiriitaa, sotapäiväkirja ei mainitse kyseiseltä päivältä Parjakan tapahtumista.
Seuraava kuva on sotapäiväkirjan sivu, josta on nähtävissä päivittäiset tapahtumat ja kuten nähdään, ne on kirjoitettu Keturissa (Ketturi), jolla mitä luultavimmin tarkoitetaan Keturin kestikievaria. Kuvassa näkyvät merkinnät ovat ajalta neljä päivää yllä mainitun Parjakan taistelun jälkeen (1.8-3.8.1808). Sotapäiväkirjan viimeinen Keturissa kirjoitettu teksti on 5.8.1808 ilmoittaen, että joukot lähtivät (Kauhajoelta) Ketturista Karijoen kautta ja asettuivat puolen peninkulman päähän Lappfjärdistä. 6.8.1808 päiväkirjamerkintä on jo tehty Lappfjärdissä.
Kuten alussa kävi ilmi, oli Kauhajoella monenlaista rauhattomuutta 1808. Rauha Venäjän ja Ruotsin välillä seuraavana vuonna rauhoitti tilanteen pikkuhiljaa ja kuten tiedetään, meille alkoi uusi yli sata vuotta kestävä ajanjakso Venäjään kuuluvana Suomen suuriruhtinaskuntana.
Joka tapauksessa on vaikea kuvitella mitä kaikkea vuoden 1808 tapahtumat toivat tavalliselle kansalaiselle eteen. Helppoja ajat eivät olleet, kyseiseltä ajalta puuttuu kirkonkirjatietoakin, mutta kuolleisuus on ollut suuri jo huonon ravitsemuksen aiheuttamien tautienkin takia. Keturin kestikievarin kohtaloista ei allekirjoittaneella ole myöhemmältäkään ajalta, milloin kyseinen toiminta loppui Keturissa ja Rahkola tuli kuvioihin mukaan. Ehkä joku löytää näistä asioista tarkempaa tietoa jossakin vaiheessa.
Viitteet:
Teksti: Tuomo Tuuri, Esa Tuuri
Kuvat: Esa Tuuri, Krigsarkivet Stockholm
Liisa Ruismäki: Kauhajoen historia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti